22.2.2010

ice cream crazy club

kukka1
eilispäivän leffat
Katsoin eilisessä tylsyydessäni kaksi leffaa; kultaisen kompassin, joka vuokrattiin ärrältä ja jonka olin jo kerran nähnyt, ja naiset-elokuvan, jonka äitipuoleni jonkin aikaa sitten osti. Kompassileffa oli kiva ja Nicole ihana, eikä naisissakaan ollut mitään vikaa. Jälkimmäisessa elokuvassa erikoisuutena oli se, että ensimmäinen ja ainoa miespuolinen henkilö näytettiin viimeisinä sekunteina, kun yksi päähenkilöistä synnytti poikavauvan.
kukka2
Me käytiin tänään sipen kanssa pyörimässä ympyrää kaupungissa, ja suomalaisesta kirjakaupasta löydettiin puoliksi ostettavaksi Jäätelö-kirja naurettavaan kolmen euron hintaan. Selattiin se jo kahteen kertaan läpi (kerran kaupassa, kerran perusteellisemmin kotona) ja sipe ainakin löysi noin 34 reseptiä, mitä meidän on pakko kokeilla silloin ja silloin. Samalla reissulla nautimme kirjamme kunniaksi pehmistä -11 asteen pakkasessa.

kukka3
kukka4
kukka5
Prismasta meidän mukaan taas tarttui kasa kotimaisia hedelmiä, nyt kun on se sesonkiaikakin, ja taiottiin tuollainen herrkullinen hedelmäsalaatti. Tuoreiden hedelmien tuoreutta korostaa erityisesti ananaspalat ananasmehussa, koska emme keksineet ottaa tuoretta ananasta. Kokeiltiin samalla ensimmäistä kertaa karambolaa, joka oli aika hapanta, mutta se tuo ainakin kivoja tähtikuvioita salaattiin. Ensimmäisestä kuvasta unohtui kiivi, joka oli keittiön pöydällä niin piilossa pussissa, etten sitä keksinyt ottaa. Toivottavasti maku on hyvä, sillä mehän ei tuota vielä olla ehditty maistaa, koska ollaan odotettu muita laskettelureissulta.

Nyt me kiiruhdetaan syömään, nam moi!

3 kommenttia:

  1. kuka vitun sipe ? haluaisin kysyä että onko tämä joku ruokablogi ? Susta ei oo ikinä omia kuvia ! :D

    VastaaPoista
  2. sipe on vitun afrikkalainen kääpiösiili, oikealta nimeltään vittu siperantho.
    tää on sit vaikka joku ruokablogi.
    ja en oo sustakaan ees omaa nimeäs nähnyt hei :(

    VastaaPoista
  3. Voi vitsi toi hedelmäsalaatti näyttää HYVÄLLE! <3__<3! Ite en ikinä ees jaksais väsätä mitään tuollasta :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on päällä.